Säälittävä syksy. Minne katosi päivät? Olen taas saatanan rakastunut. Jatkuvasti sydäntä raastava haaveilu on surullista pidemmän päälle. Kuuntelen Ultra Bran Villiviiniä ja masentaa. Ei. Ehkä vain vähän vituttaa. On syytäkin. Löysin ihanan nuoren miehen ja mutta tämä täydellisyys asuu yllättäen toisella puolella Suomea.

Vanhojentanssipuku on löytämättä. Kaupoissa ja vuokraamoissa ei ole enää kokoja. Kuulostaa varmaan naurettavalta valittaa isoista tisseistä? Se on ongelmani mekkoja hankkiessa. Kun ei mene se vitun vetskari kiinni.

 Eilen päätin lopettaa telkkarin katsomisen. Ei sillä, että olisin koskaan sitä kovin innostuneesti katsonutkaan, mutta lopetin siis kuitenkin. Tänään sorruin. Tulipa katsoin maailman paskimman näyttelijäjoukon miehittämää sarjaa, jota myös Salatuiksi Elämiksi kutsutaan. On toki hienoa, että sarjassa käsitellään monia yhteiskunnallisia ongelmia, mutta on silti julmempaa, että nuorten vaikutusalttiisiin aivoihin tungetaan sellaista paskaa. Eikä kyseinen halpasaippua-aivosolujentuhoaja -ohjelma ole edes ainoa laatuaan. On myös liuta muita. Mikä virka on Big Brotherilla? Saada ihmiset, sekä osanottajat että katsojat, hukkaamaan kallisarvoista aikaansa tapittamalla mitäänsanomatonta paskanjauhantaa? Korvata ihmisten "ei ole mitään tekemistä"- olo tarjoamalla heille katseltavaksi muiden "ei ole senkään vertaa tekemistä" -fiilistä TV-lupamaksua ja sähkölaskua vastaan töllöstä? Pelkän seinän tuijottaminenkin on kehittävämpää. Eikä siihen yleensä tule edes riippuvuutta.

Lukisitte edes kirjoja, luuserit.